BLOGI

Tuhoaako yksilökeskeisyys yhteisöllisyyden?

Kalevi Kaipio
Muutokset työelämässä
21.1.2019

Koulukiusaaminen, työpaikkakiusaaminen, kouluampumiset ja terrorismin uhka ovat tulleet entistä suuremmiksi huolenaiheiksi. Moni kysyy, mistä tällainen kehitys johtuu. Moni kysyy.

Jaa blogikirjoitus somessa

Koulukiusaaminen, työpaikkakiusaaminen, kouluampumiset ja terrorismin uhka ovat tulleet entistä suuremmiksi huolenaiheiksi. Moni kysyy, mistä tällainen kehitys johtuu.


Kuvattujen ilmiöiden taustalta löytyy syy-yhteys ihmisoikeuksien kehittymiseen ja tämän seurauksena yksilöllistymiseen ja yksilön oikeuksien vahvistumiseen. Tämä on johtanut lopulta siihen, että ihmisten väliset ongelmat ja käyttäytyminen tulkitaan psykologiselta teoriaperustalta. Ongelmat psykologisoidaan, ne ovat yksilöllisiä ja käsitellään yksilöperustaisesti. Tällä on yhteys länsimaisen arvomaailman muuttumiseen sekä yleisesti hyväksyttyjen normien ja käyttäytymissääntöjen muutokseen. On rakentunut psykokulttuuri, joka ohjaa arkea ja ratkaisuja.


Yhteisöllisyyttä kaivataan, mutta länsimainen kulttuuri ja sen arvomaailma on menettänyt yhteisöllisyyden ja toimii yksilöllisyyttä, minuutta sekä yksilön vapautta, tarpeita ja oikeuksia korostavasti. Vastuu ja velvollisuudet eivät saa häiritä yksilöllisyyden toteutumista.


Sosiologi Pierre Bourdieau tiivistää nykytodellisuuden toteamalla, että kaikki, mikä asettuu kitkana minuuden tielle - tapa, normi, instituutio perinne - on poistettava. Jopa koulussa normien ja käyttäytymissääntöjen määrittäminen oppilaille on tehtävä varovaisesti, ettei loukattaisi yksilön oikeuksia.


Yhteisvastuun tunne sekä myötätunto ja empatia muita ihmisiä kohtaan ovat toisarvoisia. Yksilöt toimivat entistä itsekkäämmin välittämättä muista. Samalla kulttuurinen muutos kohti individualismia ja minäkeskeisyyttä johtaa väistämättä itsekkyyden ja ahneuden lisääntymiseen. Muiden ihmisten hyväksikäytöstä pelkästään omien tarpeiden hyväksi on tullut yhä hyväksyttävämpää.


Samalla toisista välittäminen, syyllisyyden tunteen kokeminen, tunne-elämä ja moraali rapautuvat. Yhteisöllisyyden ja yhteisvastuun heikkenemisen myötä ihminen jätetään aiempaa helpommin oman onnensa nojaan - yksin yhteisössä. Samalla ihmetellään kouluammuskeluja, masennuksen lisääntymistä, lasten ja nuorten huonoa koulussa viihtymistä ja väkivallan raaistumista. Ei ymmärretä, että rajoittamattomien minuuden tarpeiden, yleisisistä normeista ja pelisäännöistä vapaan yksilöllisen itsensä toteuttamisen psykologinen viesti vain on tuottanut tulosta.


Ratkaisuksi esimerkiksi koulussa tarjotaan opetushallinnon ja asiantuntijoiden suulla psykologisen ammattitaidon ja oppilashuoltohenkilöstön vahvistamista opiskelijoiden ja ongelmayksilöiden auttamiseksi. Samaa psykologista lääkettä, jota on toistettu jo 1960-luvulta lähtien. Nämä sinänsä hyvät auttamismuodot eivät ratkaise koulujen yhteisöllisyyden puuttumisen ongelmaa.


Vaikka erilaisia yksilöllisiä auttamismuotoja kouluun lisättäisiin rajattomasti, niin yhteisöllisyyden ja vertaisryhmäauttamisen sekä toisista välittämisen puuttuminen yhteisöistä johtaa heikoimpien syrjäytymiseen. Tosin joissain kouluissa on pyritty kehittämään yhteisöllisiä projekteja, joissa myös oppilaille on annettu vastuuta syrjäytymisvaarassa olevien oppilaiden auttamiseksi. Kiva koulu -ohjelma on tästä esimerkki mutta näyttää monessa koulussa jääneen suunnitelmaksi, joka ei arjessa toimi.

Lue lisää samasta aiheesta
Pahoittelumme, mutta samasta aiheesta ei löydy blogikirjoituksia.